Paris Hilton lemmenlomalla suomalaisrakkaansa kanssa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Seurapiirikaunotar Paris Hilton on viime aikoina nähty usein kuhertelemassa suomalaistaustaisen poikaystävä River Viiperin kanssa. Pariskunnan hääkellojen on otaksuttu soivan jo tänä vuonna, ja äskettäin pari bongattiin lemmenlomalta.

Stara veikkasi taannoin, että Paris Hilton ja River Viiperi suunnittelevat sormusten vaihtoa ainakin naisen Twitter-kuvien perusteella. Pian Paris myönsikin julkisesti, että he suunnittelevat vakavasti yhteistä tulevaisuutta.

Lemmenpari oli suunnitellut Havaijin matkaansa jo tovin, kun lentoyhtiöiden sekoilut olivat vähällä pilata koko reissun. Naisen Twitter-profiilista käy selville, että hän oli vähällä murtua lomasuunnitelmien mönkään menemisestä, sillä he joutuivat odottamaan Cannesin juhlien jälkeen jatkolentoaan Lontoosta Kaliforniaan peräti neljän tunnin ajan.

Lopulta sydänkäpyset kuitenkin ehtivät Kaliforniaan ja sieltä he pääsivät suoraan paratiisisaaren jatkolennolle. Twitterin mukaan rakastavaiset ovat nauttineet rantaelostaan yllin kyllin. Paris kertoi hiljattain jättävänsä julkisuuden taakseen, mutta myönsi tekevänsä uutta levyään syksyksi. Nainen suunnittelee muun muassa oman hotelliketjunsa perustamista miljardin dollarin arvoisella omaisuudellaan isoisänsä jalanjäljissä.