Rihannan peppu aivan väärässä paikassa – nyt tulee sanomista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Popin supertähti Rihanna herätti äskettäin faniensa raivon Hollannissa, jossa hän antoi yleisön odottaa keikkapaikalla tunteja ennen kuin suvaitsi saapua paikalle. Esityksestä valtaosa tuli lisäksi nauhalta, joten fanit haukkuivat poptähden kovin sanoin.

Taannoin Rihanna raivostui, kun Topshop-vaateketju oli ottanut paitoihinsa ilman lupaa laulajatähden valokuvan. Rihanna ilmoitti haastavansa yrityksen oikeuteen. Nyt Topshop kuitenkin ”kaivaa verta nenästään”, sillä yhtiö on tuonut myyntiin vielä uudenkin paidan Rihannan kuvalla varustettuna.

Tällä kertaa kuvassa nähdään laulajan kasvojen sijaan varsin paljastava kuva Rihannan pepusta, jota parhaillaan puristetaan. Kuvassa on teksti ”Purista tätä”. Paidan kuva paljastui, kun supermalli Cara Delevingne pukeutui paitaan julkkisjuhlissa. Kuvan ikuisti valokuvaaja George Chin vuoden 2011 V Festivaleilla. Nyt luvassa voi olla toinenkin oikeudenkäynti.

Edellä mainitulla floppikeikalla Hollannissa Rihanna yritti lepytellä kansaa seksikkäällä liikkeellä ja vetäisi lavalla sylitanssin miesfanille. Tästä ei kuitenkaan ollut apua, sillä myös seuraava Antwerpin keikka sujui seuraavana päivänä samoissa tunnelmissa. Yli kaksi tuntia myöhässä ollut artisti ei tuolloinkaan onnistunut vakuuttamaan kuulijoitaan.