Koira söi isäntänsä tulehtuneet varpaat – yritti auttaa?

Joskus eläinten omistajat huomaavat, että lemmikit käyttäytyvät huonosti huomion puutteen takia. Koirat voivat esimerkiksi järsiä kenkiä. Nyt brasilialaisen Roger Brownin koira on järjestänyt isännälleen uskomattoman yllätyksen.

------

Mies huomasi nimittäin herättyään, että otus oli järsinyt hänen kaksi varvastaan irti. Kuusikuukautinen pitbull-pentu saattoi ajatella tekevänsä Brownille palveluksen syödessään tämän vasemman jalan iso- ja pikkuvarpaat.

Mies kärsi diabeteksesta, ja hänellä oli jalassaan tulehdus, jonka vuoksi hän ei tuntenut pureskelua lainkaan. Lääkärit pitävät Bo-koiran eriskummallista tekoa yrityksenä auttaa omistajaansa. Sairaalahoitoon viety omistaja otti tapahtuneesta syyn niskoilleen, ja sanoi, että hänen olisi pitänyt sitoa tulehtunut jalka kääreisiin, uutisoi New York Daily Times -lehti.