Paris Jackson ei voi sietää Justin Bieberiä – tässä syy

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Viime päivien suurin viihdekohu lienee se, että poptähti Michael Jacksonin Paris-tytär on surunsa takia itsemurhan partaalla. Koulukiusattu ja kovia kokenut neito yritti riistää henkensä ja hänet kiidätettiin sairaalaan.

Nyt TMZ-sivusto uutisoi, kuinka tälläkin hetkellä sairaalahoidossa oleva Paris ei voi sietää teinitähti Justin Bieberiä. Sivuston lähteiden mukaan negatiiviset tunteet voidaan jopa laskea vihaksi. Syy popin kuninkaan tyttären vihanpitoon löytyy teinilaulujan nettikäyttäytymisestä.

Paris nimittäin kokee, ettei Justin Bieber ole hyvä esimerkki nuorille tytöille. Neitokainen perustaa näkemyksensä sille, että laulajan nuoret naisfanit kirjoittivat äskettäin Twitterissä itsensä viiltelemisestä, eikä Bieber millään tavalla kommentoinut häiritseviä viestejä. Parisin mukaan laulajan olisi pitänyt kehottaa tyttöjä olemaan viiltelemättä itseään.

Michael-isän neljännen kuolinpäivän lähestyessä ja supertähden kuolemaan liittyvän oikeudenkäynnin ollessa käynnissä Paris on todennäköisesti kokenut suuria paineita. Itsemurhayrityksen epäillään saaneen kimmokkeen myös siitä, että Parisin ei annettu lähteä kyseisenä iltana goottirokkari Marilyn Mansonin keikalle.