Humalaisen tuuria: Mies putosi 13 kerrosta ja selvisi hengissä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Joudumme turhan usein lukemaan uutisia epäonnisista turisteista, jotka ovat joutuneet matkoillaan kohtalokkaisiin onnettomuuksiin alkoholin vaikutuksen alaisena. Eräs brittimies voi kuitenkin nostaa nyt suojelusenkeleilleen hattua.

Mies nimittäin selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä pudottuaan hotellinsa 15. kerroksesta. Parikymppinen Tom Stilwell oli Uudessa-Seelannissa työmatkalla, ja hän oli palannut hotellille juhlinnan päätteeksi.

Aamuyöllä ovellaan ollut mies ei kuitenkaan löytänyt huoneensa avainta, joten hän päätti mennä kerrosta ylemmäs ja pyytää yläkerran asukasta Geraldine Bautista päästämään hänet parvekkeelle. Miehen aikeena oli hypätä omalle parvekkeelleen yläkautta.

– En pelästynyt miestä. Hän vain kysyi, voisiko käyttää parvekettani, jotta voisi hypätä omalle parvekkeelleen. En oikeasti uskonut hänen tekevän temppua, Geraldine kertoi New Zealand Heraldille ja myönsi, että Tom oli vaikuttanut olevan hieman hiprakassa.

Britti oli kuitenkin päättäväisesti kävellyt huoneen poikki ja samassa hän oli jo parvekekaiteen ulkopuolella. Miehen ote kuitenkin lipesi ja hän putosi viereisen rakennuksen katolle, eli noin 13 kerrosta alemmas.

Tom selvisi ilmalennosta hengissä, mutta sai vakavia murtumia selkään, kaulaan ja ranteeseen. Miehen tila on kriittinen, mutta vakaa. Kuuluisin parvekkeelta pudonnut suomalainen lienee Andy McCoy, joka putosi vuonna 1999 Real McCoy -elokuvan kuvausten aikana maahan. Hanoi Rocks -yhtyeen entiselle kitaristille ei sattunut onnettomuudessa kuitenkaan pahempaa, sillä mies katkaisi vain jalkansa.