Tytär teki puuroa väärin – äiti käytti sähkötainnutinta

Ohhoh! · Stara.fi

Viranomaiset joutuvat aika ajoin kohtaamaan tapauksia, jotka eivät tunnu järkeviltä miltään kantilta ajateltuna. Nyt Yhdysvalloissa perheenäiti on pidätetty juuri tällaisesta tapauksesta, sillä hän oli käyttänyt sähkötainnutinta tyttäreensä.

34-vuotias perheenäiti oli tyttärensä kanssa vierailemassa ystäväperheen luona Floridan Orlandossa, kun tytär yritti tehdä puuroa. Lapsi ei siinä onnistunut oikealla tavalla, joten äiti päätti käyttää sähköasetta omaan tyttäreensä. Silminnäkijän mukaan äiti osui aseella lapsen polveen.

Poliisit paikalle soitti perheen ystävä, jonka luona äiti ja tytär olivat vierailemassa. Äiti kiistää, että sähköase olisi ollut tapahtumahetkellä aktiivinen ja että lapsen jalassa oleva mustelma syntyi lusikasta. Äiti on nyt kuitenkin saamassa raskaat syytteet teostaan. Tytär on parhaillaan sukulaisten hoivissa.