Väkivaltaleffat hylännyt Jackie Chan yllättää – uusi ura työn alla

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Maailmankuulu toimintaelokuvien tähti Jackie Chan herätti äskettäin lausunnollaan kohun, kun mies totesi Cannesin elokuvajuhlilla lopettavansa väkivaltaisissa elokuvissa näyttelemisen. Uutinen yllätti miehen fanit, jotka ovat tottuneet näkemään näyttelijän toimintarooleissa.

59-vuotias suosikkinäyttelijä on sittemmin korjaillut lausuntoaan sanomalla, että aikoo ainoastaan jättää hengenvaaralliset stuntit taakseen. Nyt toimintasankari yllätti kertomalla, että hän muokkaa vuonna 1998 ilmestynyttä I Am Jackie Chan: My Life In Action -omaelämäkertaansa musikaaliksi. Mies aikoo itse toimia musikaalissa kertojana, Female First -sivusto uutisoi.

Chanin mukaan musikaalille etsitään parhaillaan ohjaajaa. Suosikkinäyttelijä on aiemmin paljastanut rakastavansa musikaaleja, ja että Julie Andrewsin tähdittämä The Sound of Music lukeutuu hänen suosikkeihinsa. Vielä ei ole selvää, milloin Jackie Chanin elämästä kertova musikaali valmistuu esityskelpoiseksi.

Jackie Chan on Kiinassa Hongkongissa syntynyt näyttelijä, joka on uransa aikana näytellyt yli sadassa elokuvassa. Guinnessin ennätystenkirjan mukaan lukuisissa toimintaelokuvissa näytellyt mies ei ole väkivaltaisista rooleistaan huolimatta koskaan ottanut vakuutusta. Aasiassa mies on myös tunnettu laulaja, joka on esiintynyt useilla eri kielillä. Hänet tunnetaan länsimaissa erityisesti Rush Hour -elokuvistaan, sekä elokuvista Smokkimies, Shanghai Knights ja The Karate Kid.