Meikkitaiteilijan pila vaikutti liian aidolta – tekokädestä poliisioperaatio

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Pilat ovat kunnolla onnistuessaan ilahduttavia ja huumoria herättäviä tapauksia. Nyt eräs brittimies on kuitenkin saanut tuntea nahoissaan miltä tuntuu, kun pila ei sujukaan suunnitellusti. Patrick Plummerin viaton pila sai aikaan poliisioperaation.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

34-vuotias meikkitaiteilija oli jättänyt oman kotinsa ulkopuolelle aidon käden näköiseksi meikatun tekokäden. Pilan ideana oli tarkoitus säikäyttää Plummerin sisarentytär. Brittimiehen sukulaistyttö vietti syntymäpäiväänsä, jonka kunniaksi meikkitaiteilija ajatteli säikäyttää tämän, The Sun -lehti kertoo.

Sisarentyttären järkyttämisen sijaan Plummer onnistui kuitenkin säikäyttämään naapurinsa. Käden nähneet naapurit olivat luulleet tekokäden olevan oikea irronnut käsi ja he olivat soittaneet poliisit paikalle. Nottinghamilaiselle talolle saapuneet poliisit antoivatkin Plummerille puhuttelun tämän pilailusta ensin eristettyään turhaan koko kadun.

– He sanoivat rikospaikkatutkijoiden olevan matkalla. Lopuksi yksi heistä näki tilanteen hauskan puolen ja sanoi ”Tiedän minne tulla Halloweenina”, Patrick Plummer selittää tilanteesta The Sunille.