Miljoonien ihailema laulaja kuoli – fanit surun murtamia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosittu yhdysvaltalainen countrylaulaja Slim Whitman on menehtynyt sydäninfarktiin floridalaisessa sairaalassa 90-vuotiaana. Miljoonia levyjä myynyt Whitman tuli amerikkalaiselle yleisölle tutuksi 1980- ja 1990-luvuilla esitetyistä televisiomainoksista.

Countrytähti julkaisi ensimmäisen singlensä RCA Records -levy-yhtiön kautta jo vuonna 1948. Muusikko ehti julkaista pitkän uransa aikana 65 albumia, ja esiintyi myös elokuvissa ja televisiosarjoissa. Huffington Post -lehden mukaan Slim Whitman oli yksi nuoren Elvis Presleyn esikuvista, ja auttoi rokkaria tämän uran alkuvaiheilla.

Korkeasta falsettoäänestään tunnettu Whitman muistetaan myös Tim Burtonin Mars hyökkää! -elokuvassa kuullusta Indian Love Call -kappaleesta. Elokuvassa kappale toimi aseena marsilaisia hyökkääjiä vastaan, sillä avaruusolennot kokivat väkivaltaisen kuoleman altistuessaan miehen lauluäänelle.