Rihanna biletti aamuun saakka? Myöhästyi taas keikalta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Popin supertähti Rihanna raivostutti taannoin hollantilaiset faninsa, sillä hän saapui paikallisen keikkapaikan lavalle tuntikausia myöhässä. Samanlainen tilanne tapahtui laulajattaren keikalla Walesissa, kun Rihanna nousi esiintymislavalle kaksi tuntia myöhässä.

Myöhästelystä on muodostumassa 25-vuotiaalle tähdelle jatkuva ongelma, sillä laulajatar antoi yleisön odottaa itseään yli kaksi tuntia myös Iso-Britannian Birminghamissa maanantaina järjestetyssä konsertissa. Alituisen myöhästelyn uskotaan johtuvan rankasta biletyksestä. Daily Mail -lehden mukaan Rihanna nähtiin nimittäin juhlimassa edellisenä yönä pikkutunneille saakka brittiläisen mallin, Cara Delevingnen kanssa.

Floppikeikallaan Hollannissa Rihanna yritti lepytellä kansaa seksikkäällä liikkeellä ja vetäisi lavalla sylitanssin miesfanille. Tästä ei kuitenkaan ollut apua, sillä myös Antwerpin keikka sujui seuraavana päivänä samoissa tunnelmissa. Rihanna saapuu samaisella kiertueellaan Suomeen 28. heinäkuuta. Toivottavasti silloin neitokainen kykenee esiintymään ajallaan.