Sekopää-Amandalle tarjottiin rap-levytyssopimusta

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvaltalainen kohukuningatar Amanda Bynes on nuoresta iästään huolimatta jatkuvasti lööppien kohteena lukuisten sekoilujensa ansiosta. Taannoin hänen vanhempansa suunnittelivat ottavansa 27-vuotiaan tyttärensä takaisin holhoukseen, mutta vaatimus kaikui kuuroille korville.

Bynesille tarjottiin äskettäin kokopäivätyötä Playboy-radiolta, mutta neitokainen kertoi kieltäytyneensä radiokeikasta debyyttialbuminsa levyttämisen takia. Täysin selvää ei ole, minkälaisesta levystä otsikoissa lähiaikoina viihtynyt kohukaunotar puhui.

Nyt hänelle on kuitenkin tarjottu sopimusta kokonaisen rap-albumin tekemisestä, The Huffington Post -lehti kertoo. Kyseessä on pienen newyorkilaisen Chinga Chang Recordsin tekemä tarjous. Yhtiön toimitusjohtaja Daniel Herman kertoo lehdelle, kuinka Bynes on hänen mielestään ”ilmiömäinen”. Miehen mukaan neitokaisessa on huimasti potentiaalia.

– Musiikillisesti tämä tyttö kantaa itsensä. Hän on hiphoppia… Hän ei ole hullu, hän ei käytä huumeita. Hän vain on hiphoppia! Hän on suuri lahjakkuus, joka tulee tekemään hienoja levyjä perinteisten tuottajien kanssa, Daniel Herman perustelee kiinnostustaan tähtöseen.

Tähden vanhempien taannoinen holhousajatus ei välttämättä heti ota tulta alleen. Amanda asuu nimittäin nykyään New Yorkissa, jonka laki antaa täysi-ikäisen itse päättää holhoojasuhteistaan. Mikäli entinen teinitähti asuisi edelleenkin kotinurkillaan Kaliforniassa, olisi holhouspakon perustaminen Amandan vanhempien mukaan lähes läpihuutojuttu.