Mies innostui Frendit-sarjasta toden teolla – tässä tulos

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman suosituimpiin sitcom-sarjoihin lukeutuva Frendit ehti ihastuttaa vuosikausia televisiokatsojia ympäri maailmaa. Vasta hiljattain eläteltiin toivoa sarjan paluusta, mutta Frendien käsikirjoittaja tyrmäsi huhut perättöminä.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Iloisen kaverikuusikon elämä on jäänyt hyvin monien mieleen ja tuttuina paikkoina sarjasta muistetaan tietysti Central Perk -nimisen kahvilan lisäksi sarjan päähenkilöiden vuorotellen asuttama värikäs kimppakämppä. Bruna Salvador Conforto on nuori mies, joka rakensi Frendien asunnon pienoismallin pelkkää paperia ja liimaa käyttäen.

Mashable-verkkosivuston mukaan miehellä meni pienoismallin rakentamiseen yhteensä kaksi vuotta ja kyseessä on lahjakkaan taiteilijan ihkaensimmäinen luomus. Mies osallistui teoksellaan The Ellen DeGeneres Show’n järjestämään kilpailuun.