Treffeihin käytetään valtavia summia rahaa: ”Ei ole halpaa puuhaa”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Ennen tosirakkauden löytämistä moni käy elämänsä aikana lukemattomilla deiteillä eri ihmisten kanssa. Brittikysely on nyt tarkastellut sitä, kuinka paljon deittailuun käytetään elämän aikana rahaa. Kyselyn mukaan rakkauden etsiminen ei olekaan mitään ihan halpaa puuhaa.

Quidco.com-sivuston suorittaman kyselyn mukaan keskivertobritti käyttää treffeillä käymiseen elämässään noin 13.000 euroa. Hurjaan summaan sisältyy keskimääräisesti 13 ensimmäistä deittiä, Daily Mail -lehti uutisoi. Seurustelukumppanin löydyttyä ensimmäisenä seurusteluvuotena deittailuun käytetään yli 4.200 euroa.

Toinen seurusteluvuosi on jo huomattavasti halvempi, sillä sen lasku summaantuu hieman yli 3.200 euroon. Sivuston laskemat summat koostuvat itse treffien kustannuksista sekä oman ulkonäön parantelemisesta esimerkiksi uusiin vaatteisiin tai kampaukseen sijoittamalla. Kyselyn mukaan miehet käyvät läpi useammat ensimmäiset treffit kuin naiset etsiessään sitä oikeaa.

Kyselyssä paljastui myös muita erikoisia tilastoja brittien deittailutottumuksista. Yksi viidestä kyselyyn vastanneista tunnustaa jopa vieneensä deittinsä ulkomaille treffejä varten. 25 prosenttia vastanneista myöntää myös pyytäneensä ystäväänsä soittamaan heille tekaistun hätäpuhelun karatakseen katastrofaalisilta ensimmäisiltä treffeiltä.