Pakkoruotsia vastustettiin myös Himoksella – katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jämsän Himoksella järjestettiin viikonloppuna yksi Suomen suurimmista juhannustapahtumista, kun paikalla juhli kolmessa päivässä yhteensä 46.000 festarivierasta. Tapahtumassa esiintyivät muun muassa Cheek, Petri Nygård, Scooter, Apulanta ja Sini Sabotage.

Stara oli paikalla tallentamassa tunnelmia kuviksi. Näyttävien esiintyjien ja juhlayleisön lisäksi paikalla nähtiin myös monenlaisia tempauksia. Eräs mieleenpainuvimmista tempauksista vastusti pakkoruotsia, sillä festarialueella ikuistettiin teeman mukaista kylttiä kantanut nainen.

Kuva: Santeri Saarinen, Stara
Kuva: Santeri Saarinen, Stara

Pakkoruotsin poistamiseksi kouluista kerätään parhaillaan myös kansalaisadressia, jossa eduskuntaa ja hallitusta vaaditaan ryhtymään toimeen ruotsin kielen opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi. Adressin perustelujen mukaan maailman valtakielten osaamisen heikko taso haittaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Ruotsin pakollisuus johtaa vieraiden kielten taitamisen ohuuteen ja valintamahdollisuuksien kapeutumiseen.