Simpanssi nautiskeli vaahtokylvyssä – katso hauska video

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman tunnetuimmat simpanssit lienevät Tarzan-elokuvien tähti Cheetah ja popin kuningas Michael Jacksonin entinen lemmikki Bubbles. Simpanssit muistuttavat hämmästyttävän suuresti ihmistä, vaikka ne luokitellaankin eläinkuntaan kuuluviksi kädellisiksi apinoiksi.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Simpanssien tiedetään käyttäytyvän paljon ihmisten tavoin, ja kun ne pääsevät asumaan tavalliseen kotiin, oppivat ne hyödyntämään asunnon eri asioita ja toimintoja hyvin. Nyt YouTubessa on julkaistu video, jolla nähdään kylvystä nauttiva simpanssi. Ihmisapina nautiskelee suuresti veden ja saippuavaahdon kanssa leikkimisestä.

Wikipedian mukaan simpansseja käytetään laajalti koe-eläiminä ja jonkin verran sirkus- ja viihdeteollisuudessa. Käyttö koe-eläiminä liittyy geneettiseen läheisyyteen ihmisten kanssa. Simpansseja on joskus pidetty myös lemmikkeinä, mutta saattavat olla vilkkautensa vuoksi hankalia asuinkumppaneita.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat