Uskomattomia nimiä lapsille – syynä Game of Thrones

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvaltalainen Game of Thrones -sarja nousi taannoin nopeasti yhdeksi HBO-kanavan suurimmista suosikeista. George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjoihin perustuvaa televisiosarjaa on nähty Suomessa Yleisradion kanavilla.

Nyt sarjan suosio näkyy yllättävällä tavalla. Entertainmentwise-sivusto nimittäin uutisoi, kuinka amerikkalaiset ovat ryhtyneet nimeämään lapsiaan sarjan hahmojen mukaan. Game of Thrones -sarjassa nähtävä Khaleesi on esimerkiksi noussut yhdysvaltalaisvanhempien suosioon.

Tähän mennessä 146 tyttövauvaa on saanut maassa nimekseen Khaleesi. Kirjailija George R. R. Martinin omakeksimästä dothrakin kielestä tulevan nimen suosio on kasvanut vuoden 2011 jälkeen 450 prosenttia. Arya taas oli viime vuonna eniten suosiotaan kasvattanut nimi Yhdysvalloissa. Se nousi kaikkien suosituimmissa nimissä sijalta 711 sijalle 413.