Simon Cowellin päätön suunnitelma: Talent-ohjelma Afganistaniin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

53-vuotias Simon Cowell tunnetaan musiikkimogulina ja miehenä useiden huippusuosittujen kykyjenetsintäkilpailujen, kuten The X Factorin, taustalla. Taannoin tähti joutui yllättävään tilanteeseen, kun Talentista pudotettu nainen ryhtyi heittelemään häntä kananmunilla.

Nyt Simon Cowell aikoo viedä Talent-formaatin varsin yllättävään paikkaan. The Sun -lehden mukaan musiikkimoguli suunnittelee nimittäin omaa kykyjenetsintäkilpailua sodan runtelemaan Afganistaniin. Sarjan on tarkoitus alkaa paikallisella 1TV-kanavalla ensi syksynä.

Paikallisia kykyjä etsitään formaatille tuttuun tapaan tuomareiden ja julkkisjuontajan avulla. Ohjelman säännöt ovat vielä työn alla, mutta Afganistanin Talentissa tullaan todennäköisesti näkemään myös esimerkiksi maassa palvelevia amerikkalais- ja brittisotilaita.

Britannian Talent-kilpailun tuomarikollega Amanda Holden paljasti vastikään Simon Cowellin kommandotaipumuksen. Nainen epäilee, että syy Cowellin alushousuttomuuteen voi olla mukavuudenhalun lisäksi miehen elämässä jatkuvasti läsnäoleva kiire. Hän ehdotti haastattelussa, että Simon palkkaisi jonkun pukemaan hänelle aamuisin alushousut jalkaan.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat