8-vuotias tyttö ällistyttää koripallotaidoillaan – videosta nettihitti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jokainen osaa pomputtaa koripalloa edes muutaman sekunnin. Entä sitten, kun pompotettavaksi otetaan kaksi palloa, joita pitää samalla kuljetella jalkojen välistä vuorotellen? Lisäksi pompottelu tapahtuu ahtaassa keittiössä ja tempuntekijällä saa olla ikää kahdeksan vuotta.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

YouTube-katsojat ovat jälleen päässeet todistamaan yhden ihmelapsen olemassaoloa, sillä nyt videotähdeksi on noussut kahdeksanvuotias pikkutyttö. Minipelaaja näyttää mallia nopeasta palloharjoittelusta, johon kuuluu aikaa vastaan pompotteleminen.

Tytön koripalloharjoittelu on videon perusteella koko perheen harrastus, sillä samalla kun kahdeksanvuotias tekee temppuja, toimii hänen isänsä suorituksen tarkastajana ja äiti ottaa sekuntikellolla aikaa. Mahtavaa taituruutta!