Mikko ”Setä Tamu” Tamminen voitti Tangomarkkinoiden biisikilpailun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen popkappale teki lokakuussa historiaa nousemalla Japanin singlelistan ykköseksi. Kyseessä oli vaasalaisen Mikko ”Setä Tamu” Tammisen kappale Electric Boy, jonka esitti Japanissa huippusuosittu KARA-yhtye. Nyt Tamminen on tehnyt uuden aluevaltauksen.

Suomessa jättisuosiosta Kuningas Pähkinä & Setä Tamu -yhtyeessä sekä Yön polte -yhtyeessä nauttiva Mikko Tamminen on nyt voittanut Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun. Hän osallistui kilpailuun yhdessä laulaja Jonnaemilian kanssa kappaleella Suurempaa. Voittajaksi sen valitsi ammattilaisraati. Eija Hinkkalan sanoittama kappale esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti tänään Radio Suomessa.

Parhaillaan Setä Tamua kuullaan radioaalloilla Yön polte -yhtyeen kappaleessa Rakkauden ratapiha yhdessä Kuningas Pähkinän ja Stigin kanssa.

Aiemmin Tamminen on saanut kultalevyjä ja listaykkösiä lukuisissa maissa. Taannoin hän sai kultalevyn Saksasta tuotettuaan kaikki singlelohkaisut huippusuositun Glasperlenspiel-yhtyeen albumille. Tamminen on myös kirjoittanut levylle yhden kappaleen. Jo aiemmin hänen samaiselle yhtyeelle tuottamansa Echt-single myi 150.000 kappaletta ja toi Vaasan Gerbyssä sijaitsevan studion seinälle kultalevyn singlemyynnistä.

Mikko Tamminen
Mikko Tamminen

Japanissa Tammisen musiikkia sisältävä KARA-yhtyeen albumi nousi heti julkaisunsa jälkeen virallisen albumilistan ykköseksi. Tamminen sai Japanista nopeasti kultalevyn yli 100.000 kappaleen singlemyynnistä. Massiivisten musiikkimarkkinoiden listaykkösen materiaalia on työstetty Vaasan Gerbyssä sijaitsevassa studiossa.

– On se kumma, kun Gerbystä laitat raitoja Japaniin ja siitä tehdään miljoonaluokan videoita ja jengi ostaa sitä ihan hulluna. Ei se ole enää siitä kiinni kenellä on kalliimmat laitteet, vaan sisältö ratkaisee, Tamminen kommentoi Staralle.

Viime vuoden lokakuussa Taiwanin, Singaporen ja Malesian listaykkösenä komeili Jolin Tsai -artistin albumi, joka sisältää Tammisen kirjoittaman Fantasy-kappaleen. Saksan albumilistan viidentenä oli taannoin Haudegen-yhtyeen albumi En Garde, joka sisältää niin ikään Tammisen tekemän kappaleen.