Paris Hilton pelkää henkensä puolesta – palkkasi aseistetut vartijat

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Seurapiirikaunotar Paris Hilton on viime aikoina herättänyt runsaasti huomiota suomalaisessa mediassa. Tähti nimittäin seurustelee suomalaistaustaisen River Viiperin kanssa, ja pari onkin kuvattu useaan otteeseen kuhertelemassa esimerkiksi lomamatkoilla.

Nyt 32-vuotias kaunotar on paljastanut pelkäävänsä jatkuvasti henkensä puolesta. Parisin kotiin murtauduttiin useita kertoja vuonna 2008 ja vuonna 2010 häneen kotiinsa yritti murtautua veitsellä varustautunut vainoaja. Nämä kokemukset ovat saaneet neitokaisen pelkäämään turvallisuutensa puolesta, Sunday Times -lehti uutisoi.

– Pelkään että joku hiipii kimppuuni takaapäin tai yleisön joukosta, Paris Hilton avautuu lehdelle.

Tähti on varautunut yllättäviin tilanteisiin asentamalla kotiinsa lukuisia turvalaitteita sekä palkkaamalla ympärivuorokautisia aseistettuja vartioita. Hilton sanoo lehdelle, kuinka hän oli nuorempana liian luottavainen, jonka seurauksena hän ei kykene enää luottamaan muihin kuin perheenjäseniinsä. Neitokaisen mukaan ihmiset käyttivät häntä hyväkseen päästäkseen huipulle.

Seurapiirineitokainen työskentelee parhaillaan uuden levynsä parissa. Musiikkiuran luominen ei kuitenkaan ole Parisille uutta. Hän julkaisi vuonna 2006 Paris-nimeä kantavan levyn Heiress-yhtiönsä kautta. Albumi oli kaupallinen menestys. Laulu-uransa isäksi Paris Hilton on tehnyt DJ-keikkoja, joiden keräämä kritiikki on ollut pääasiassa negatiivista. Kritiikistä huolimatta tähden kerrotaan suunnittelevan DJ-uransa jatkamista tänä kesänä Ibizalla.