TV1-kanavan HBO-televisiosarja lopetetaan – fanit tyrmistyivät

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Enlightened-televisiosarjaa on esitetty Suomessa Valaistunut-nimellä Yle TV1 -kanavalla. Komediaa tähdittävät muun muassa Laura Dern, Luke Wilson ja Diane Ladd. Nyt sarjan fanit ovat saaneet suru-uutisia, sillä Valaistunut on tullut tiensä päähän.

Ohjelmaa tuottava HBO-televisiokanava on nimittäin kertonut, ettei sarjan tekemistä tulla enää jatkamaan, The Hollywood Reporter -sivusto uutisoi. Vieroitushoidossa olleen Amy Jellicoen elämää seurannutta sarjaa ehdittiin tekemään kaksi tuotantokautta. HBO:n tiedotteen mukaan he ovat sarjasta kuitenkin erittäin ylpeitä sen lopettamisesta huolimatta.

Valaistunut keräsi kehuja niin katsojilta kuin kriitikoiltakin. Sarjan päänäyttelijä Laura Dern voitti roolistaan Golden Globe -palkinnon vuonna 2012. Mustaan huumoriin luottanut komedia jäi kuitenkin HBO:n Girls ja Rouva varapresidentti -sarjojen suosion varjoon.