Rihanna lauloi karaokea – näin hirveältä se kuulosti

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Popin supertähti Rihanna on viime aikoina saapunut keikoilleen usein myöhässä. Hän myöhästyi tunteja Diamonds-maailmankiertueen keikalta muun muassa Hollannissa ja Iso-Britanniassa. Osa neitokaisen faneista suuttui tähdelle tämän välinpitämättömyyden takia.

Laulatar jaksaa maailmankiertueestaan huolimatta lauleskella vielä vapaa-ajallaankin. Rihanna on nimittäin nähty Saksan Kölnissä sijaitsevassa baarissa laulamassa karaokea ystävänsä kanssa. The Sun -lehden videolla näkyy, ettei edes popmaailman kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva kaunotar loista aina karaokessa.

Rihannan nähdään videolla laulavan No Doubt -yhtyeen hittikappaletta Don’t Speak. Neitokainen esittää myös ystävänsä kera oman tulkintansa Kings of Leonin kappaleesta Sex on Fire. Laulajattaren kerrotaan saapuneen baariin esiinnyttyään lähistöllä sijaitsevalla Lanxess Arenalla.

Kaunotar vaikuttaa videolla olevan hieman omissa maailmoissaan. Lehden lähteiden mukaan Rihanna oli tilannut juomia ja ranskalaisia ennen karaokemikkiin tarttumista. Kolmen turvamiehen kerrotaan vahtineen koko ajan 25-vuotiaan poptähden tanssahtelua.