Näinkin tyylikkäästi matkailuvideon voi tehdä

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Liikkuvien ihmisten ja hurjapäiden suosikkivideokamera GoPro on edesauttanut vauhdikkaiden amatöörivideoiden suosion kasvua. Kameroilla on kuvattu niin laskuvarjohyppyjä, laskettelutemppuja kuin vauhtiajoja tai festivaaleja.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt samanlainen kameramerkki on ikuistanut matkailuvideon Islannista. Sen lisäksi, että YouTubeen julkaistulla videolla esitellään kiehtovia ja karuja Islannin maisemia, vetää kuvaaja katsojien iloksi reilun kahden minuutin pituisen jonglöörausesityksen. Hän heittelee taidokkaasti kolmea palloa ilmaan kaikkialla, minne hän tulivuorisaarella meneekin.

Videon kuvannut ThatJugglerGuy on myös Huffington Postin mukaan hyvä esimerkki siitä, miksi GoPro-kamerat on keksitty. Minikameroiden omistajat voivat julkaista YouTubessa mahtavia videoitaan, joita sitten julkaistaan päivittäin esimerkiksi GoPron Facebook-sivuilla.