Nyt on vaikeaa! Jennifer Anistonin riitelee asuinpaikasta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Frendit-sarjasta tuttu näyttelijätär Jennifer Aniston siirsi hiljattain häitään, koska hän haluasi keskittyä kihlattunsa Justin Therouxin kanssa remontoimaan 16 miljoonan dollarin arvoista Bel Airin kotiaan.

Justin Theroux ei kuitenkaan allekirjoita sitä, olisiko Los Angeles heidän pysyvä asuinkaupunkinsa. Anistonin tuleva aviomies on kertonut kaipaavansa takaisin New Yorkiin. Jenniferin poikaystävä on RadarOnline.comin mukaan yrittänyt sopeutua Yhdysvaltojen enkelten kaupunkiin, mutta hänen verensä vetää kovasti takaisin itärannikon isoon omenaan. Eniten Justin kaipaa New Yorkin neljää vuodenaikaa, sillä eteläisessä Kaliforniassa paistaa lähes aina aurinko.

Tilanteen tekee kinkkiseksi se, että Jennifer ei puolestaan pidä New Yorkista, jossa hän tunsi joutuvansa alati paparazzien hyökkäyksen kohteeksi. Nainen onkin rohkaissut kihlattuaan tekemään heidän Los Angelesin ökyalueen kodistaan juuri sellaisen kun haluaa, jotta mies vain viihtyisi palmujen alla. Pariskunta yrittää tehdä asiassa kompromissin.