Latinokaunotar Julia Pereira on viime viikkoina kuvattu usein rannoilla, sillä neitokainen näyttää ottavan kesästä irti kaiken mahdollisen. Tähtikaunotar ei tunnu saavan auringosta ja aalloista tarpeekseen, sillä hänet on tällä kertaa kuvattu Miami Beachilla.
Hyvin ruskettunut upeavartaloinen Julia esitteli rantaolemustaan kuvaajille mustiin bikineihin pukeutuneena. Välillä Pereira kävi viilehtymässä meren aalloissa.
Viime kuussa Julia Pereira oli vahingossa vilauttaa hieman liikaa intiimialueita ympärillään pyöriville paparazzikuvaajille, mutta lopulta Pereira onnistui kuitenkin pitämään paikkansa piilossa. Rohkeisiin asuihin pukeutuvat neitokainen ei ole ainakaan häviämässä julkisuudesta.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Julia Pereira tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.