Kuolleeksi luultu heräsi henkiin – juuri ennen elinten poistoa

Ohhoh! · Meri Pulkkinen

Elinluovutus on erittäin tehokas tapa hyötykäyttää menehtyneen ihmisen elimiä toisten hyväksi. Nyt maailmalla kauhistuttaa uutinen, jonka mukaan erään amerikkalaisnaisen elimiä oltiin leikkaamassa tämän kehosta irti – naisen vielä ollessa elossa.

Järkyttävä virhe tapahtui St. Josephin sairaalassa New Yorkissa, Syracuse Post-Standard -lehti uutisoi. 41-vuotias Colleen S. Burns osoitti yllättäen elon merkkejä päivää ennen leikkausta, jonka aikana lääkärit olisivat poistaneet hänen elimensä lahjoituksia varten. Nainen oli tuotu sairaalaan lääkkeiden yliannostuksen seurauksena.

Naista hoitaneet ammattilaiset luulivat tämän olevan aivokuollut, vaikka todellisuudessa amerikkalaisnainen oli vajonnut yliannostuksen seurauksena koomaan. Hoitaja huomasi Banksin reagoivan kosketukseen päivää ennen elinten poistoa varten suunniteltua leikkausta. Tästä huolimatta nainen kärrättiin leikkauspöydälle.

Leikkaus peruutettiin varoitusmerkeistä huolimatta vasta siinä vaiheessa, kun nainen avasi silmänsä leikkauspöydällä. Tapaus yritettiin aluksi pitää piilossa, eikä siitä tehty minkäänlaisia virallisia raportteja. Sairaala on sittemmin joutunut maksamaan sakkoja hoitovirheensä johdosta.