Teinien hengenvaarallinen tempaus videolle – hauskaa vai uskomattoman typerää?

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Maailmalta tunnetusti löytyy toinen toistaan erikoisimmista asioista adrenaliinitujauksensa hankkivia ihmisiä. YouTube-videopalveluun päätyy usein esimerkiksi hurjista kiipeilysessioista kuvattuja videoita. Nyt niitä ollaan jälleen saatu yksi lisää.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Kyseessä on brittiläisten hurjapäiden kuvaama kiipeilyvideo. Kaverukset kiipesivät Brightonissa sijaitsevan nostokurjen huipulle ilman minkäänlaisia turvavälineitä. Ryhmään kuuluva Sacha Powell kertoo Telegraph-lehdelle, että heidän suorittamansa temput ovat turvallisia, koska he ovat harjoitelleet niitä niin paljon.

– Olemme harjoitelleet parkouria nyt seitsemästä kahdeksaan vuoteen. Minä aloitin kun olin 12, nyt 18-vuotias Powell kertoo Telegraphille.

Paikalliset palomiehet ovat kuitenkin tyrmänneet nuorten harrastuksen täysin. Pelastuslaitoksen edustaja Andy Reynolds kertoo lehdelle, kuinka toiminta on ”vastuutonta ja harkitsematonta”. Mies tiivistää näkemyksensä hyvin sanomalla, että kurkiin kiipeily on ”tyhmyyden huippu”.