Nyt puhuu Justin Bieberin äiti: ”Hänen on pakko tehdä asioita omalla tavallaan”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Laulaja Justin Bieber on toilailuistaan huolimatta maailman suosituin 19-vuotias, joka nauttii vahvaa faniensa luottamusta. Kaikesta huolimatta kultapoju ei anna maailman parasta esimerkkiä siitä, kuinka hänen ikäisensä tulisi käyttäytyä.

Poptähti on viime aikoina ollut otsikoissa muun muassa virtsattuaan newyorkilaisen ravintolan siivousämpäriin. Bieber oli myös ruiskuttanut pesuainetta Yhdysvaltain entisen presidentin Bill Clintonin kuvan päälle ja todennut ”V**tun Bill Clinton”. Nyt teinitähden äiti Pattie Mallette on kommentoinut poikansa kulmakarvoja nostattavaa käytöstä.

Laulajan äiti on kertonut Bravo-kanavan Watch What Happens Live -ohjelmassa, että hän ei ole niin naiivi, että hän luulisi poikansa olevan täydellinen. Mallette selittää, että hänen poikansa kyllä tietää missä asioissa hän on tämän kanssa eri mieltä, ja missä asioissa hän on pojastaan erityisen ylpeä. Äiti tunnustaa, että hän ei pysty ennustamaan sitä, mitä hänen pojastaan kirjoitetaan otsikoissa.

– Justin on aina ollut sellainen henkilö, jonka on pakko tehdä asiat omalla tavallaan. Ja minun pitää pystyä uskomaan, että hän tekee oikean ratkaisun ja selviää voittajana, Pattie Mallette kertoo ohjelmassa.

Justin Bieber ajettiin äskettäin pihalle chicagolaisesta Bodi-yökerhosta poliisivoimin. Alkoholin nauttiminen on Yhdysvalloissa kielletty alle 21-vuotiailta. TMZ:n mukaan kyseisen anniskeluravintolan omistajat joutuvat vastaamaan alaikäiselle tarjoilemisesta tuhannen dollarin sakoilla.