Nainen yllättyi – salama iski kahdesti kaupan kassalla

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Ruokakaupassa käyminen voi pitkän päivän päätteeksi tuntua todelliselta pakkopullalta. Nyt eräs amerikkalaisnainen on kokenut tavallista epämiellyttävämmän kauppareissun. Lakeisha Brooks -nimiseen naiseen nimittäin iski salama ruokakaupan kassalla.

Erikoinen tapaus sattui Houmassa, Louisianassa, Huffington Post -lehti uutisoi. 33-vuotias Brooks oli ollut kaupan kassalla kaksivuotiaan tyttärensä kanssa, kun hän kuuli kovan äänen. Nainen ei aluksi tajunnut, että ääni kuuluu hänen kohdaltaan, HoumaToday-sivusto kertoo.

Salama oli iskenyt naiseen kaksi kertaa. Amerikkalaisnainen oli yrittänyt työntää tytärtään poispäin itsestään siinä vaiheessa, kun salama iski toisen kerran. Brooks kertoo, että hänen kenkänsä lensi pois jalasta iskun voimasta.

Nainen sai palovammoja vasempaan reiteensä ja oikeaan jalkateräänsä, WDSU-TV uutisoi. Hänet vietiin hoitoon paikalliseen sairaalaan, ja hänet on sittemmin jo päästetty kotiin. Kaupan lattialle jäi musta kohta salamaniskun johdosta. Paikallisen poliisin mukaan salama oli kulkenut kaupan katon, sprinklerijärjestelmän ja maassa olleen metallilaatan kautta naiseen.