Justin Bieberin sikailu jatkuu – sylki DJ:tä kasvoihin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Laulaja Justin Bieber on viime aikoina ylittänyt uutiskynnyksen esimerkiksi virtsaamalla newyorkilaisen ravintolan siivousämpäriin. Bieber oli myös ruiskuttanut pesuainetta Yhdysvaltain entisen presidentin Bill Clintonin kuvan päälle ja haukkunut hänet.

Nyt 19-vuotias poppari on jatkanut sikailuaan. Häntä syytetään tällä kertaa siitä, että tähti olisi sylkenyt ohiolaisen miehen kasvoihin. Justin luuli Social Room -yökerhossa lauantaina bileillan aikana, että paikan DJ yritti ottaa hänestä kuvia ja reagoi voimakkaasti.

– Hän kutsui äitiäni joksikin, isääni joksikin ja haukkui minuakin. Ja sylki kasvoihini, kertoi mieshenkilö TMZ-sivustolle.

Bieberin turvamiehet nappasivat DJ:n kameran ja tutkivat sen sisällön, mutta he eivät löytäneet sieltä otoksia popparista. Mies uskoo Justinin reagoineen vahvasti, koska hän oli jälleen alaikäisenä sisällä yökerhossa, jonka ikäraja oli 21 vuotta.

DJ aikoo nostaa syytteet tähteä vastaan. Hän teki myös hepatiittitestin, joka tuli takaisin negatiivisena. Bieberin lähipiiri pitää tapausta valheellisena.