Uskomattomia käänteitä: Hollywood-parin avioerohakemus TAAS peruttu

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poptähti Miley Cyrusin perhe on ollut tyttären suosion jälkeen valtavan paineen alla, ja Mileyn vanhemmat ovat hakeneet tässä ajassa eroa useasti. Viimeisin käänne tapahtui noin kuukausi sitten, kun Mileyn äiti teki avioerohakemuksen. Nyt hakemus on jälleen peruttu.

Mikäli Hollywoodin nuoret sortuvat jatkuvasti on-off -suhteisiin, eivät ainakaan Mileyn vanhemmat jää samaisessa leikissä kakkoseksi. Cyrusin isä, eli countrymusiikin supertähti Billy Ray Cyrus ja hänen vaimonsa Tish, ovat päättäneet jälleen palata yhteen.

Aiemmin tehty avioerohakemus on peruttu, sillä pariskunta sai soviteltua ongelmansa terapian avulla. Perheen läheinen ystävä Ken Baker kertoi E! entertainment -verkkosivustolle, että Mileyn vanhemmat tajusivat rakastavansa toisiaan ja tahtovansa olla yhdessä. He keskustelivat terapiassa asioista, joista he eivät ole puhuneet viimeiseen 22 vuoteen.

Terapiaan hakeutumisen alkuperäinen syy oli se, että he tahtoivat erota siten, etteivät heidän lapsensa joutuisi kärsimään tilanteesta. Nyt he yrittävät uutta alkua onnellisempana kuin koskaan aiemmin.