Salattu lapsi tuhosi rocktähden avioliiton? Vaimo ei päästä kotiin

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Brittibändi Oasiksen eniten laulaja Liam Gallagher nousi vastikään otsikoihin, kun New York Times -lehden toimittaja Liza Ghorbani väitti rokkarin olevan hänen seitsemänkuukautisen tyttärensä isä. Ghorbani on haastanut muusikon oikeuteen korvauksien toivossa.

Nyt isyyskohu on kantautunut myös Oasis-tähden vaimon korviin. Gallagher on ollut vuodesta 2008 lähtien naimisissa All Saints -laulajatar Nicole Appletonin kanssa. Daily Mail -lehti uutisoi, että neitokainen ei ole päästänyt aviomiestään pariskunnan yhteiseen kotiin kohupaljastuksen käytyä ilmi.

– Nicole on kertonut Liamille että älä tule kotiin ainakaan pariin viikkoon, hän on raivoissaan, lähde kertoo lehdelle.

38-vuotiaan Appletonin viettäessä parhaillaan aikaansa Lontoossa 40-vuotiaan muusikkomiehen kerrotaan olevan Espanjassa. Gallagher ollaan nähty paikallisen hotellin uima-altaalla mysteeribruneten kanssa juomassa cocktaileja. Miehen Beady Eye -yhtye esiintyi tällä viikolla Ibiza Rocks -festivaaleilla.

Amerikkalaistoimittajan ja muusikon salasuhteen kerrotaan kestäneen kolmen vuoden ajan. Daily Mail uutisoi, että Gallagher olisi myöntänyt isyytensä sähköpostissa, jossa hän kirjoittaa lapsen olevan kaunis koska hänellä on ”rocktähden geenejä”. Brittimuusikon asianajajat ovat ryhtyneet toimenpiteisiin tapauksen myötä, mutta mies itse ei ole vielä julkisesti katkaissut siipiä hurjilta huhuilta.