Mies loukkaantui kuvauksissa – vaatii Adam Sandlerin tuotantoyhtiöltä miljoonaa

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Suosikkinäyttelijä Adam Sandler on tähdittänyt lukuisia menestyneitä komediaelokuvia ja naurattanut miljoonia elokuvien ystäviä. Näyttelemisen lisäksi hän on toiminut myös tuottajana. Sandler sai viime vuonna oman tähtensä Hollywoodin Walk of Fame -kävelykadulle.

Nyt menestysnäyttelijä on saanut huonoja uutisia Happy Madison -tuotantoyhtiönsä tiimoilta. Richard Houpert -niminen puuseppä on haastanut tuotantoyhtiön oikeuteen Sandlerin That’s My Boy -komedian kuvauspaikalla sattuneen onnettomuuden johdosta. Houpert menetti osan kädestään viallisen pöytäsahan käyttämisen seurauksena, The Hollywood Reporter uutisoi.

Puuseppä yrittää nyt saada rahallisia korvauksia kärsimästään epäonnesta. Houpert menetti onnettomuudessa oikean kätensä sormia ja häneltä murtui luita. Miehen mukaan tapahtunut olisi ollut estettävissä muun muassa turvamiesten avulla.

Houpert vaatii Sandlerin tuotantoyhtiöltä miljoonan dollarin korvauksia. Puuseppä on menettänyt töitä onnettomuuden seurauksena. Hän on haastanut oikeuteen myös pöytäsahan valmistaneen Black and Decker -yhtiön.

Adam Sandler aloitti näyttelijäuransa jo 17-vuotiaana ja on sittemmin niittänyt runsaasti menestystä monissa suosikkielokuvissa. Hän on esiintynyt muun muuassa The Cosby Show -televisio-ohjelmassa sekä Saturday Night Live -sketsisarjassa. Tähden tunnetuimpiin elokuviin lukeutuvat muun muuassa Luunmurskaajat, Klik!, The Wedding Singer, Aina eka kerta, Happy Gilmore ja Just Go With It.