Justin Bieber juhli keikkabussissa – turvamiehet hoitivat tyttöjä sisään

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Laulaja Justin Bieber on ollut viime aikoina ongelmissa, koska hän ei alaikäisenä pääse lain mukaan sisään yökerhoihin, ja kuitenkin poppari on niissä nähty jo moneen otteeseen. Äskettäin hänet heitettiin pihalle Chigagon Bodi-klubilta. Exä Selena Gomez ei suostu kommentoimaan Justinin puuhia.

19-vuotias Justin on keksinyt uuden tavan pitää hauskaa keikkamatkoillaan. Hän parkkeerasi vastikään kiertuebussinsa Indianapolisissa Vogue-yökerhon eteen ja jäi siihen viettämään iltaa. Turvamiehet kävivät väitteiden mukaan baarin puolella houkuttelemassa nuoria naisia Bieberin seuraksi autoon.

Justin Bieber on oppinut erehdyksistään, sillä hän ei poistunut kertaakaan bussista pysähdyksen aikana. Seurassaan popparilla oli kolme naista, kaksi blondia ja yksi brunette. Kun klubin DJ kuuli tähden olevan pihalla, hän kuulutti tiedon muille, ja sai ihmisjoukon innostumaan ja jalkautumaan ulos bussin edustalle. Bieber ei kuitenkaan näyttäytynyt yleisölle, uutisoi Pop Crush -sivusto.