Ruotsalainen poliitikko julkaisi nettikuvan kiveksistään – vahingossa!

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Ihmisillä on tapana julkaista uusista tatuoinneistaan kuvia verkkoon, jotta muutkin saisivat tietää heidän hienoista ihoon ikuistetuista taideteoksista. Nyt eräs ruotsalainen poliitikko on seurannut esimerkkiä ja päättänyt esitellä jalassaan olevan tatuointinsa kaikelle kansalle.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Lars Ohly julkaisi kuvan Instagramissa. Pian kuitenkin julkaisun jälkeen moni huomasi, Lars itse mukaan lukien, että kuvassa näkyi hieman enemmän kuin oli tarkoitus. Miehen kivekset lepäsivät hienosti kuvan oikeassa alalaidassa.

The Local-lehti kertoo, että Lars on nyt poistanut kuvan, mutta se on jäänyt ikuisesti kiertämään verkon ihmeelliseen maailmaan. Todennäköisesti kaikille kuvan nähneille tulee ensimmäisenä mieleen hänen kivekset, eikä niinkään miehen poliittinen ura.