Diivaillutta Rihannaa heitettiin sipsipusseilla: ”Lopettakaa tuo p**ka!”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Laulajatähti Rihanna on viime kuukausina aiheuttanut runsaasti ärtymystä omien faninsa keskuudessa, sillä hän on myöhästynyt toistuvasti konserteistaan. Diivailustaan kovasti kritiikkiä saanut Rihanna toimi samoin myös taannoisella Monacon keikallaan.

Äskettäin kaunottaren fanit ilmaisivat tyytymättömyyttään tämän käytökseen. Rihanna oli saapunut Manchesterin keikalleen tapansa mukaan tunnin myöhässä, eivätkä neitokaisen fanit suhtautuneet tähän suopeasti. Tilanne päättyi siihen, että laulajattaren päälle heitettiin brittiyleisön joukosta sipsejä.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Verkkoon on päätynyt videotallenteita kyseiseltä keikalta, joissa nähdään Rihannan tyrmistyvän kohtaamastaan sipsisateesta. Neitokainen oli juuri lopettanut Rude Boy -kappaleensa, ja hän oli juttelemassa yleisölle sipsien heittelyn alettua. YouTube-videolla kuuluu, kuinka kaunotar käskee fanejaan lopettamaan.

– Vannon luojan nimeen, lopettakaa tuo p**ka. Oikeasti, sipsejä? Rihanna vastaa yllättävään sipsihyökkäykseen.