Vegaaninen ruokavalio oli tappaa kissanpennun

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vegaanit noudattavat yleensä ruokavaliotaan eettisistä, ekologisista tai uskonnollisista syistä. Joillekin on myös terveydellistä hyötyä nauttia pelkästään kasviperäisiä ruoka-aineita. Eräät kissanomistajat eivät kuitenkaan ymmärtäneet, että heidän lemmikkieläimensä on lihansyöjä.

Herald Sunin mukaan Melbournen pohjoisosassa sijaitseva eläinsairaala sai hiljattain potilaaksi pienen kissanpentupotilaan, joka oli lähestulkoon kuolemaisillaan. Syynä oli pennun omistajien ruokintatapa, sillä vegaanista ruokavaliota kannattaneet lemmikinomistajat olivat syöttäneet pennulle pelkästään kasviperäistä ruokaa.

Eläinlääkäri totesi pennun hyvin heikoksi ja se vietti eläinlääkärillä yhteensä kolme päivää. Hoidon aikana kasvavalle kissalle syötettiin ravinteita ja lihaa. Eläinlääkärit muistuttivat, että lihansyöjät tarvitsevat kasvisruokaa ravitsevampaa ravintoa.

Uusimmat