Silminnäkijä ikuisti erikoisen menopelin Top Gearin kuvauksissa

Autot · Stara.fi

Maailman suosituin autoalan televisio-ohjelma Top Gear on ollut viime aikoina usein otsikoissa erilaisten kohujen ja esimerkiksi rasismisyytösten vuoksi. Taannoin Suomessakin käväisseet sarjan tähdet aiheuttavat aika ajoin hämmennystä erikoisilla tempauksillaan.

Viikonloppuna Top Gearin tiimi oli kuvaamassa uusia jaksoja Stratford-upon-Avonissa, jossa paikalle sattunut silminnäkijä kuvasi erikoisen menopelin. Ohjelman juontajat Jeremy Clarkson, James May ja Richard Hammond testasivat nimittäin joessa eräänlaista ilmatyynyaluksen ja pakettiauton yhdistelmää, ja veden pinnalla kiitäneen vekottimen kyljessä luki ”Hovervan”.

Top Gear on kuohuttanut usein aiemminkin maailmalla, sillä vuonna 2011 juontaja Jeremy Clarkson aiheutti palautevyöryn vitsaituaan The One Show -ohjelmassa, että olisi valmis teloittamaan kaikki maansa lakkoilijat. Sittemmin eräs autovalmistaja väitti Top Gear -ohjelman huijanneen katsojia. Ohjelmassa Tesla-sähköauton akkukestoksi esitetään yhtiön mukaan vain neljännes todellisesta, ja yhtiö vaati oikeudessa korvauksia väärien väittämien esittämisestä.