Mary Careyn muhkea rintamus uhmasi painovoimaa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme muutama vuosi sitten kuinka poptähti Mariah Carey ja pornotähti Mary Carey kävivät kovaa kädenvääntöä nimistään, jotka tunnetusti sekoitetaan usein toisiinsa. Sittemmin Mary on ottanut nimestään kaiken irti.

Viime vuosina hiljaiseloa otsikoista viettänyt Mary Carey vierailee harvakseltaan Hollywoodin julkkisjuhlissa, ja eilen hänet ikuistettiin I Give It A Year -elokuvan ensi-iltajuhlissa Los Angelesin ArcLight Cinemasilla.

Mary Carey on käyttänyt artistinimeään vuodesta 2002 saakka, ja hän tuli suurelle yleisölle tunnetuksi hakiessaan Kalifornian kuvernöörin paikkaa. Mary Carey haki vuonna 2006 tavaramerkkiä nimelleen esimerkiksi kuva- ja äänituotannot kattavaan tavaraluokkaan, joten Mariah Careyn maailmanlaajuinen tunnettuus samalla alalla oli este tavaramerkin rekisteröinnille nimien ollessa ääntämisasultaan lähes samat.