Tiedemiehet kasvattavat hampaita virtsasta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme hiljattain keksinnöstä, joka mahdollistaa kännykän lataamisen ihmisvirtsan avulla. Nyt tiedemiehet ovat keksineet urealle muutakin käyttöä. He ovat nimittäin onnistuneet erottelemaan ihmisen virtsasta kantasoluja, jotka voidaan jalostaa laboratoriossa hampaan kaltaiseksi materiaaliksi.

Kiinan Guangzhoussa sijaitsevan biolääketieteen ja terveyden instituutin työntekijät ovat onnistuneet kasvattamaan ihmisen virtsan kantasoluista kolmessa viikossa hampaan kaltaista materiaalia. Vaikka kokeilua voidaan pitää eräänlaisena läpimurtona, ei tiedemiehet kuitenkaan suosittele kyseistä metodia hammaslääketieteen piiriin lähinnä sen epähygieenisyyden vuoksi.

Tutkimuksesta uutisoitiin Cell Regenaration Journal -lehdessä ja artikkelissa kerrottiin, että löydöksestä on kuitenkin suuntaa-antavaa apua tulevaisuuden hammaslääketieteelle. Ihmisellä on elämänsä aikana kahdet hampaat, eli maitohampaat ja niin sanotut rautahampaat. On tapauksia, joissa aikuisille on tullut myös kolmannet hampaat.

Uusimmat