Lewis Hamilton omisti F1-voittonsa Pussycat-exälle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Unkarin GP:ssä kauden ensimmäiseen voittoonsa ajanut Mercedes-tallin Lewis Hamilton on sittemmin omistanut voittonsa entiselle tyttöystävälleen, Pussycat Dolls -laulaja Nicole Scherzingerille. Hamilton myönsi haastattelussa ikävöivänsä Nicolea hyvin paljon.

Lewis Hamilton on useita kertoja palannut yhteen on-off -tyttöystävänsä Nicole Scherzingerin kanssa. Vaikka tämänkertaista eroa pidetään lopullisena, on Hamilton osoittanut olevansa hieman hukassa ilman pitkäaikaista mielitiettyään.

– Viime kuukaudet eivät ole olleet kaikkein helpompia. Perheeni on tukenut minua todella paljon. Tuntuu kuitenkin hyvin oudolta, ettei eräs tietty ihminen ole täällä. Tahdon omistaa tämän kilpailun hänelle, Hamilton kertoi Mirror-lehden mukaan.

Myös Nicole on oireillut ikävissään eron jälkeen. Hän on valittanut, ettei hänellä ole ketään läheistä vieressä, ja siksi hän yrittääkin panna kaiken energiansa työntekoon. Nainen pyrkii nautiskelemaan elämästä esimerkiksi erilaisissa ravintoloissa käymällä.

Ensimmäisen kerran he erosivat vuonna 2010, ja toisen kerran vuotta myöhemmin. Pariskunta on kuitenkin aina palannut yhteen. Kuten aiemminkin, on myös tämänkertaisen eron syynä pidetty pariskunnan aikatauluongelmia.