Poika oli syövän takia poissa koulusta vuonna 2005 – äiti sai nyt 470 euron sakot!

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Brittiläinen Darilyn Rothwell koki tällä viikolla elämänsä yllätyksen saatuaan postissa sakon sisältäneen kirjeen. Sakon syyksi kerrottiin se, että naisen Chris-poika oli ollut liian paljon poissa koulusta. Omituiseksi tilanteen tekee se, että poissaoloista on jo kahdeksan vuotta.

Darilynin poika Chris Barlow on tällä hetkellä 24-vuotias kolmen lapsen isä. Brittimies joutui olemaan vuonna 2005 runsaasti poissa koulusta aivokasvaimen takia. Hänet jouduttiin leikkaamaan 22 kertaa, Daily Mail -lehti kertoo.

Chrisin äiti joutui jo tuolloin selittämään oikeudessa viranomaisille, ettei poika voi tilansa takia tulla kouluun. Sairasta poikaa jouduttiin opettamaan sairaalassa. Tapauksen tutkinta lopetettiin ymmärrettävistä syistä vuonna 2005, mutta nyt Darilyn on saanut postissa 405 punnan, eli noin 470 euron sakon.

Brittinainen on sakoista täysin ymmällään. Hänen mukaansa omituinen sakkolappu toi Chrisin sairauden vaikeat ajat takaisin hänen mieleensä. Paikallinen tuomioistuin tutkii parhaillaan sakkoa. Isossa-Britanniassa lintsaavien lasten vanhemmat voidaan tuomita sakkoihin, yhdyskuntapalveluun tai jopa vankeuteen.