Marilyn Monroen elämästä lisätietoja – paljastuskirja kertoo kaiken

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Edesmennyt amerikkalainen näyttelijätär Marilyn Monroe kuuluu 1900-luvun rakastetuimpiin supertähtiin. Aikansa seksisymbolilla riittää ihailijoita vielä tänä päivänäkin, ja esimerkiksi taannoin hänen vuodelta 1954 peräisin oleva henkilöllisyystodistuksensa huutokaupattiin 44.000 euron hintaan.

Nyt tuore paljastuskirja on valottanut rakastetun näyttelijättären elämää. These Few Precious Days: The Final Year of Jack with Jackie -kirja kertoo, että Monroella todella oli salasuhde Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn kanssa, The New York Post raportoi. Kaksikon romanttisista seikkailuista on huhuttu jo vuosien ajan.

Ikonisen kaunottaren kerrotaan uskoneen, että JFK jättäisi vaimonsa ja perheensä ollakseen hänen kanssaan. Christopher Andersenin kirjoittaman kirjan mukaan Marilyn jopa soitti presidentin vaimolle Jackie Kennedylle ja kertoi tälle suhteesta. Jackien kerrotaan kommentoineen näyttelijättären paljastusta melko kylmän viileään tapaan.

– Sinä muutat Valkoiseen taloon ja otat hartioillesi kaikki ensimmäisen naisen vastuut, ja minä muutan pois ja sinä saat kaikki ongelmat, Jackie Kennedyn kerrotaan lohkaisseen Marilyn Monroelle.

Vuonna 1962 menehtynyt Marilyn Monroe on yhä edelleen rakastettu ja vaalittu osa Hollywoodin historiaa. Vasta hiljattain kaunottareen liittyvää arvotavaraa joutui varkaiden haaviin. Kyseessä oli kokoelma tähdestä otettuja valokuvia, joiden oli määrä olla esillä näyttelytilaisuudessa Tsekin pääkaupungissa Prahassa. Näyttelyn oli tarkoitus matkustaa seuraavaksi Tokioon.

Uusimmat