Mystinen uutuuslaite ihmetyttää – kertoo milloin ihminen kuolee

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Ihmisen elinikää voidaan nykypäivänä hahmottaa monien eri testien avulla. Varmaa tietoa siitä, kuinka vanhana ihminen kuolee, ei kuitenkaan ymmärrettävistä syistä juurikaan ole. Nyt brittitutkijat ovat kehitelleet uutuuslaitteen, jonka väitetään kertovan milloin ihminen kuolee.

Laserin avulla toimiva laite analysoi verisuonissa olevia soluja. Kivuton testi arvioi, kuinka nopeasti ihmiskeho tulee vanhenemaan. Lancasterin yliopiston tutkijoiden patentoima laite tuottaa dataa, jonka perusteella tiedemiehet voivat laskea jäljellä olevan elinajan, Mirror-lehti kertoo.

Uutuuslaitteen takana ovat yliopiston professorit Aneta Stefanovska ja Peter McClintock. Laite ei ymmärrettävistä syistä pysty ottamaan huomioon tapaturmia, mutta se havaitsee esimerkiksi syöpiä ja dementiaa. Laserlaitteen odotetaan olevan yleisesti lääkärien käytössä seuraavien kolmen vuoden aikana.