Nainen ajoi unissaan 300 kilometriä – aiheutti mittavan poliisioperaation

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Aina silloin tällöin otsikoihin nousee erikoisia tapauksia, joissa ihmiset ovat toilailleet käveltyään unissaan. Nyt Uudessa-Seelannissa ollaan järkytytty eräästä naisesta, joka onnistui ajamaan unissaan autoa 300 kilometrin pituisen matkan.

Nainen oli ensin ajanut Hamiltonista Aucklandiin, josta hän oli jatkanut matkaansa maan itärannikolle. Kuljettaja oli ottanut ennen matkaan lähtemistään unilääkkeitä. Neitokaisen hengenvaarallinen seikkailu tuli poliisin tietoon, kun hänen Hamiltonissa asuva ystävänsä soitti poliisille, että tämä oli mennyt auton rattiin unilääkkeiden vaikutuksen alaisena.

Daily Mail kertoo, että nainen löydettiin lopulta entisen kotinsa pihatieltä Taurangasta. Syvässä unessa ollut nainen oli ajanut autoa viiden tunnin ajan, jonka aikana hän oli myös lähetellyt sekavia tekstiviestejä.

Poliisit yrittivät seurata unissa-ajajan liikkeitä tämän matkapuhelimen signaalin avulla, mutta he eivät onnistuneet kohtaamaan naisen autoa. Naisen onneksi ajoreissu tapahtui keskellä yötä, jolloin liikenteessä oli vähemmän muita autoja kuin päiväsaikaan.

– Naisen serkku löysi hänet nojaamasta rattiin. Kun hänet herätettiin, hänellä ei ollut mitään muistikuvaa yön aikaisista tapahtumista, ylikonstaapeli Litton selittää lehdelle.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.

Uusimmat