Maailman suurin hauta näkyy avaruuteen – miljoonan ihmisen viimeinen leposija

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Amerikkalaiset Laurie ja Mike Nowland ovat ottaneet tehtäväkseen rakentaa Nevadan autiomaahan valtavan ristinmuotoisen monumentin. Rakennus tulee toimimaan Rio de Janeirossa sijaitsevan Kristus-patsaan kaltaisena kristittynä maamerkkinä.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Suunnitteilla oleva Great Cross Alliance Tomb ei kuitenkaan tule olemaan vain jättimonumentti keskellä Nevadan autiomaata. Ristin muotoiseen rakennukseen aiotaan myös haudata miljoona ihmistä. Monumentti tulee valmistuessaan olemaan 56 metriä korkea ja 805 metriä pitkä, Huffington Post raportoi.

Rakennus tulee näkymään avaruudesta käsin. Sen rakentaminen tullaan rahoittamaan sieltä hautapaikan ostavien ihmisten maksuilla. Monumentin rakennuttava Great Cross Alliance pyrkii tekemään hankkeellaan voittoa, sillä sen perustajajäseniin lukeutuvan Mike Nowlandin mukaan ihmiset eivät ota tuottoa tavoittelemattomia järjestöjä tosissaan, Northern Nevada Business Weekly kertoo.

Monumentti ei edusta mitään tiettyä kristillistä järjestöä ja kuka tahansa voi ostaa sieltä hautapaikan. Ensimmäiset hautapaikat myydään 4.000 – 30.000 dollarin hintaan ensi vuoden alusta lähtien. Raamatun teksti tullaan kaivertamaan rakennuksen sisäpuolelle neljällä eri kielellä.