Mumford & Sonsin musiikkivideo: Hollywood-tähtien parodiasta nettihitti

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Englantilainen folk rockia soittava Mumford & Sons on viime vuosina ollut maailmalla huimassa nousukiidossa. Yhtye voitti esimerkiksi vuoden albumin Grammy-palkinnon tänä vuonna Babel-levyllään. Nyt yhtyeen tuore musiikkivideo on aiheuttanut hilpeyttä.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Kyseessä on brittiyhtyeen Hopeless Wanderer -kappaleen musiikkivideo. Siinä nähdään Hollywood-näyttelijät Jason Sudeikis, Jason Bateman, Ed Helms ja Will Forte. Suosikkinäyttelijät esittävät videolla bändin jäseniä. Video on saanut tähän mennessä jo peräti 5,1 miljoonaa katselukertaa.

Menestysnäyttelijät parodioivat osuvasti yhtyeen jäsenille ominaisia maneereja aina soittotavasta pukeutumiseen. Videolla nähdään myös muun muassa Kaameat pomot -elokuvasta tunnetun Jason Sudeikiksen ja The Hangover -elokuvissa ihastuttaneen Ed Helmsin kiihkeä suudelma.

Lontoosta lähtöisin oleva yhtye koostuu näyttelijätär Carey Mulliganin kanssa naimisissa olevasta Marcus Mumfordista, Ben Lovettista, Winston Marshallista ja sairaalaan joutuneesta Ted Dwanesta. Mumford & Sons ponnahti suuren yleisön tietouteen vuonna 2010 Sigh No More -levynsä promoamisen seurauksena. Yhtyeen tuorein levy Babel on saanut runsaasti kiitosta niin kriitikoilta kuin faneiltakin.