Rihanna esitteli uuden tyylinsä – tietenkin vähäpukeisena

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Popkaunotar Rihanna päätti taannoin maailmankiertueen, jonka aikana hänet nähtiin myös Suomessa. Tähden uutisoitiin taannoin tehneen hyvää lahjoittamalla viisinumeroisen summan susien suojelulle omistautuneelle Wolf Haven -hyväntekeväisyysjärjestölle.

Rihanna tunnetaan musiikkinsa ja kohua herättävien tempaustensa lisäksi myös siitä, että hänen ulkoinen olemuksensa muuttuu tiuhaan tahtiin. Nyt laulajatar on vaihtanut edellisen, kiharan hiustyylinsä kasarihenkiseen takatukkaan. Tähti esittelee sitä uusissa Instagram-kuvissa, joista toisessa hän seisoo McDonald’s-ravintolan tiskin edessä varsin vähäisissä vaatteissa.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram
Kuva: Instagram
Kuva: Instagram

Rihannan vastikään Suomeen päättynyt kiertue oli täynnä draamaa ja nainen sai enemmän noottia kuin kunniaa esiintymisistään, sillä hän saapui lähes kaikille Euroopan keikoille myöhässä. Myöhästelyn lisäksi hän sai kyseenalaista julkisuutta aamuun asti jatkuneista juhlistaan. Kiertueen viimeinen keikka Suomessa sujui kuitenkin erittäin hyvin.

Uusimmat