Simon Cowell rikkoo hiljaisuuden: ”Olen ylpeä isäksi tulemisesta”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mediamoguli Simon Cowell on viettänyt runsaasti aikaa kohuotsikoissa saatettuaan ystävänsä ex-vaimon Lauren Silvermanin raskaaksi. Hänet on määrätty maksamaan äidille vuosittain 3,5 miljoonaa euroa elatusmaksuja kunnes lapsi täyttää 21.

Simon Cowell ei ole juurikaan itse kommentoinut raskausskandaalia julkisesti. Nyt hän on kuitenkin avannut sanallista arkkuaan BBC-kanavalle. Tähti kertoi One Direction: This is Us -elokuvan ensi-illassa olevansa onnellinen jälkikasvun saamisesta.

– Olen ylpeä isäksi tulemisesta. Asiat muuttuvat elämässäni parempaan suuntaan, Simon Cowell kertoi BBC:lle.

Lisäksi 53-vuotias mediamoguli myönsi, ettei ollut alkuun innoissaan isäksi tulemisesta. Simon kuitenkin kertoo hänen näkemyksensä vanhemmuudesta muuttuneen viimeisten kuukausien aikana. Tähti myös kuvaili lapsensa äitiä, Lauren Silvermania, erittäin erityiseksi naiseksi.

Laurenin äiti on julkisesti syyttänyt tytärtään hankkiutumisesta tahallaan raskaaksi miljonääri-Simonille. Musiikkibisneksellä uransa luonut Cowell on tunnettu miljonääri, ja viime vuonna hänen omaisuuden arvon kerrottiin olevan 350 miljoonaa dollaria. Raskaana oleva Lauren Silverman on newyorkilainen seurapiirihenkilö.