Ahdistelija asui päiväkausia Jennifer Lopezin allastalossa!

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Latinotähti Jennifer Lopez tunnetaan kattavan musiikkiuransa lisäksi myös näyttelijättärenä ja televisiokasvona. Kaunotar on parhaillaan tekemässä paluuta American Idol -ohjelman tuomariksi. Neitokainen saa pestistään huimat 15 miljoonaa dollaria.

Nyt latinokaunotar on kuitenkin otsikoissa huomattavasti epämiellyttävämmän tapauksen tiimoilta. Lopezin tiluksilla on nimittäin asunut luvatta eräs yli-innokas ihailija. TMZ uutisoi, että 49-vuotias amerikkalaismies John M. Dubis asui laulajattaren uima-altaan läheisyydessä olevassa allastalossa päiviä jäämättä kiinni.

Miehen kerrotaan käytännössä muuttaneen tähden tontille elokuun alussa. Dubais oli kävellyt 10 miljoonan dollarin talon pihalla täysin vapaasti, ja hän oli jopa julkaissut kuvia Lopezin pihasta Facebookissa. Poliisi pidätti miehen 8. elokuuta.

Jennifer ei itse ollut kotona pelottavan vierailun aikana. Duvista syytetään murtautumisesta, vainoamisesta ja oikeuden halventamisesta. Laulajatähti on aiemmin hankkinut miestä vastaan oikeuden määräyksen, jonka mukaan tämä ei saa olla neitokaiseen yhteydessä. Määräys hankittiin, koska Dubais oli ottanut yhteyttä Lopezin äitiin. Sivuston mukaan tuomari on määrännyt miehen mielentilatutkimuksiin.

Musiikkimaailman menestyneimpien laulajatähtien joukkoon lukeutuva Jennifer Lopez erosi taannoin aviomiehestään Marc Anthonystä seitsemän vuotta kestäneen avioliiton jälkeen. Entisellä pariskunnalla on kaksoset Emme ja Maximilian, jotka syntyivät vuonna 2008. Kaunotar on seurustellut vuoden 2011 lokakuusta asti entisen taustatanssijansa Casper Smartin kanssa.